Ilkka Veiströmistä kulttuuriyhdistys Vastedes ry:n varapuheenjohtaja

Ilkka Veiström valittiin torstaina 11.01.2018 yksimielisesti kulttuuriyhdistys Vastedes ry:n varapuheenjohtajaksi. Luottamustoimi koskee hallituskautta 2018. Veiström vastaanotti tehtävän vastaan nöyrän kiitollisena.

Vastedes ry on vihreä ja vireä vuonna 1985 perustettu kulttuuriyhdistys, joka toimii Tampereella sekä Pirkanmaalla ja järjestää monenlaista toimintaa ja tapahtumia. Vastedeksen perustamisen aikoihin vihreä toiminta oli ennen kaikkea kansanliike. Kun Pirkanmaan Vihreä liitto ja Tampereen Vihreät perustettiin, politikointi jäi Vastedeksessä vähemmälle. Nykyisin Vastedes on puoluepoliittisesti sitoutumaton kotipaikka kaikille, jotka haluavat edistää ekologista elämäntapaa ja arvoja.

Vastedes ry tukee ja edistää vaihtoehtoisia elämäntapoja ja yritysmuotoja sekä rohkaisee niihin liittyvää aatteellista keskustelua ja yhteiskunnallista osallistumista. Lisäksi yhdistys pyrkii vaikuttamaan siihen, että yhdistyksen edustamat arvot huomioidaan niin rakennetun ympäristön kuin luonnonkin suunnittelussa ja käytössä. (Vastedes ry:n esittelyn lähde: yhdistyksen verkkosivu)